Kurssit

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Vesityökortti 4543, Kotka

maaliskuu 1 | 08:00 - 15:00

150

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 1351/2006 tarkoitetuissa laitoksissa työskentelevällä, talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä tekevällä henkilöllä on oltava Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen vahvistaman mallin mukainen testitodistus. Testitodistusta ei voi saada muulla tavalla kuin suorittamalla hyväksyttävästi talousvesihygieeninen osaamistesti.
Testitodistus tulee olla terveydensuojelulain mukaan hyväksytyssä, yli 50 henkilön tarpeisiin tai yli kymmenen kuutiometriä talousvettä päivässä toimittavassa laitoksessa työskentelevillä, talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä tekevillä henkilöillä. Suositeltavaa kuitenkin on, että myös soveltamisalaa pienempien laitosten talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä tekevät henkilöt suorittaisivat osaamistestin. Soveltamisalaan kuuluu koko vesihuoltolaitos vedenottamoineen, vedenkäsittelylaitoksineen ja verkostoineen. Osaamistestiin osallistuvat henkilöt valitsevat joko pohjavesilaitoksissa työskenteleville tai pintavesilaitoksissa työskenteleville henkilöille tarkoitetut testikysymykset.

Asetusta sovelletaan sekä laitoksen omiin työntekijöihin että niihin työntekijöihin, joiden palvelu ostetaan laitoksen ulkopuolelta, mutta jotka tekevät laitoksella soveltamisalan mukaisesti talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä.

Talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä ovat muun muassa seuraavat:

vedenottamolla veden hankintaan liittyvien laitteitten, asennus, huolto, säätö ja kunnostustyöt, talousveden kemikaalien käsittely ja päivystys
verkostoissa vesijohtoverkostoon liittyvien laitteitten, asennus, huolto, säätö ja kunnostustyöt, talousveden kemikaalien käsittely ja päivystys (laitteilla tarkoitetaan tässä mm. putkia, pumppuja, kemikaalien syöttölaitteita sekä mittaus- ja säätölaitteita)
Kuljetus: Säiliöt, lastaus-/purkulinjat

Kaikilla, jotka tekevät laitoksessa talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä, tulee olla osaamista osoittava testitodistus. Kaikissa asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa laitoksissa tulee olla jatkuvasti läsnä tai riittävän nopeasti paikalle hälytettävissä henkilö, jolla on osaamistesti suoritettuna.
Yleensä talousvettä toimittavissa laitoksissa työskentelee useita talousveden laatuun vaikuttavia työntekijöitä, joilla kaikilla tulee olla testitodistus.

Koulutuksesta on mahdollista saada kuorma- ja linja-autonkuljettajien jatkokoulutuspäivä.

Koulutusmaksun lisäksi veloitamme Trafin rekisteröintimaksun 17 € + 4,50 € + alv. toimistokulun.

Avointen kurssien lisäksi järjestämme tilauksesta myös yrityskohtaisia koulutuksia.

Tiedot

Päivämäärä:
maaliskuu 1
Aika:
08:00 - 15:00
Hinta:
150
Tapahtumaluokat:
,
Kotisivu:
/koulutukset/vesityokortti/

Järjestäjä

Suomen Turvallisuusopisto Oy
Puhelin:
010 231 8382
Sähköposti:
toimisto@turvallisuusopisto.fi
Kotisivu:
www.turvallisuusopisto.fi

Tapahtumapaikka

Hotelli Leikari
Haminantie 261
Kotka, Kymenlaakso 48810 Finland
+ Google Map

Kurssille ilmoittautuminen ei ole enään käytössä.